– Kun verorahoilla tuotetaan koko perheelle suunnattua, maanlaajuista ohjelmaa on sen oltava myös lapsille soveltuvaa ja ...
Uudenmaan kokoomusnuoret tiedotti, että se ei pidä Erika Vikmanin Ich Komme -kappaletta soveliaana edustajana Suomelle ...
Suomen euroviisukarsintojen lanseeraaminen nimikökkelön Uuden Musiikin Kilpailu alle vuonna 2012 aiheutti alkuun lähinnä ...
Uuden musiikin kilpailu huipentui lauantaina Erika Vikmanin voittoon. Vikmanin Ich Komme -kappaleelle satoi pisteitä sekä ...
3d
Hosted on MSNSaara Aalto teki pysäyttävän paljastuksenMaailmantähdeksi urallaan ponnistanut laulaja Saara Aalto intoutui viikonloppuna Uuden musiikin kilpailun myötä jakamaan ...
Erika Vikman voitti lauantaina Uuden musiikin kilpailun ja on Suomen uusi euroviisuedustaja. Epäonninen Goldielocks oli ...
Ei ole epäilystäkään siitä, kiinnostaako Uuden Musiikin Kilpailu suomalaisia. Finnpanelin mukaan UMK25-lähetystä seurasi esityspäivänä televisiosta keskimäärin 1,48 miljoonaa katsojaa. Yle TV1:n ...
Uuden Musiikin Kilpailu teki oman katseluennätyksensä. Uuden Musiikin Kilpailun finaali käytiin 8. helmikuuta Nokia Arenalla, ...
Uuden Musiikin Kilpailu keräsi ennätyksellisen määrän suomalaisia kotisohville seuraamaan suoraa lähetystä ja äänestämään ...
Kolmantena reissutärppinään Viivi mainitsee ilmiselvän puuhan, Euroviisujen katsomisen. Viivin UMK-biisi Aina otettiin ennen ...
Mikäli Spotifyn Varjo-UMK-listaa on uskominen, tyrkyllä kisaan olisi ollut monta erittäin hyvää kappaletta, osa omasta ...
Lauantaina (8.2.) Tampereella yksi tähti loisti muita kirkkaammin, kun Erika Vikman vei kotiin Uuden Musiikin Kilpailun ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results