Yksi joukkue näyttää olevan Lukolle täysin ylivoimainen muuri kiivettäväksi. Toki nykykuntoinen KooKoo on vaikea pala kenelle ...
Rovanperä on kisassa vasta kuudennella sijalla. Eroa kisaa johtavaan tallikaveri Elfyn Evansiin on 25,5 sekuntia. Kiistatta ...
Avanto Partners oy haluaa rakentaa Kirjurinluodon uimarannan viereen noin 150 neliön kokoisen saunan ympärivuotiseen käyttöön ...
Uuniin kypsymään laitettu ruoka-annos aiheutti palohälytyksen Huittisissa perjantai-iltana. Päivystävä palomestari Jussi ...
Tavara-autot pysäköivät sillä oikeudella, että vievät tavaraa johonkin. Voi olla raskasta tavaraa, jota ei kymmenienkään ...
Kevin Lankinen aloittaa Suomen maalivahtina, kun Leijonat kohtaa lauantaina Ruotsin jääkiekon neljän maan turnauksen toisessa ...
”Ei millään päästä hiihtämällä Teivoon. Niinpä varasuunnitelmana alusta lähtien ollut Kangas-Pirkka toteutetaan 65 ja 40 ...
Christopher Gibson palasi vuosi sitten Suomeen peräti 15 vuoden kierrokselta Pohjois-Amerikassa, kun hän puki kesken kauden ...
Suosittu Hajottamo-raivohuone on myynnissä. Yrittäjä Tuikku Asplund on luopumassa puolentoista vuoden ajan Porin ...
Suomen ampumahiihdon ykkösnimi Suvi Minkkinen on onnistunut loistavasti MM-kisojen pikamatkalla. Minkkinen ampui vaikeassa ...
Peter Tiivola nousi isoon rooliin Turussa. Hän antoi selvän kuitin tuomaristolle maalinsa jälkeen. Viimeinen voitettava joukkue oli TPS, jota Pata ei kahdessa avauskohtaamisessa pystynyt kaatamaan.
Sen jälkeen Pelicansin tšekki Adam Bares iski kaksi seuraavaa maalia. Toisen osumistaan hän teki ylivoiman päätteeksi, kun porilaisten nuori Miska Helenius, 16, oli lentänyt suihkun puolelle selästä ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results